Kilpailuohjeet
Alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta kilpailukeskuksessa mahdolliset muutokset.
Säännöt:
Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä, Savo-Karjalan suunnistus ry:n ja järjestäjien antamia ohjeita.
1. Toimihenkilöt
Kilpailunjohtaja Juha Ilvonen, ratamestarit pitkämatka Taito Jeskanen ja Juha Koivusalo. Viestit Jouni Volotinen ja kilpailun valvoja Ari Piitulainen (KR).
2. Tuomarineuvosto
3. Kilpailumaasto
Kilpailumaasto on suunnistuksellisesti vaihtelevaa ja hyväkulkuista kangasmaastoa. Alueella on kohtalaisesti korkeuseroja ja maastoa halkoo muutama hiekkatie. Alueella on useampi lampi jotka rikkoo kilpailumaastoa. Pitkänmatkan kilpailumaastossa ei ole hakkuualueita hidastamassa kilpailijan etenemistä ja maastopohja on melko siistiä. Paikoin kasvaa melko tiheästi ohutta mäntyä mutta se ei haittaa etenemistä. Viestissä pisimmillä osuuksilla on pieni hakkuu alue ylitettävänä. Alueella on melko runsaasti kaivettuja kuoppia, teltanpohjia ja juoksuhautoja. Juoksuhaudat on piirretty karttaan harmaalla viivalla ja merkattu rastimääritteisiin uurre-merkillä. Avoimen maaston takia kaikki isommissa kuopissa ja juoksuhaudoissa olevat rastipukit ovat kuopan tai juoksuhaudan pohjalla.
4. Suunnistuskartta
Kartta on Jussi Silvennoisen piirtämä ja selkeälukuinen. Kartta on valmistunut 06/2013 ja se on mittakaavaltaan 1:10 000 ja käyräväli on 5 m. H/D14-80 sarjoissa kartan koko on A3 ja H/D8RR, H/D10RR ja H/D12TR kartan koko A5. Viestin kartan koko on HD12 sarjalla A5 ja muilla sarjoilla A4. Kilpailukartta on suojattu muovilla.
5.Sarjat ja rastien määrät lauantaina
sarja matka rastien määrä
H21A 11,14km 23
H35 9,65km 20
H40 9,25km 19
H45 9,01km 18
H50 8,21km 18
H55 7,93km 18
H60 7,24km 17
H65 6,37km 16
H70 5,63km 14
H75 5,01km 13
H80 4,53km 12
H20 9,65km 20
H18 7,18km 16
H16 6,37km 14
H14 3,82km 12
H12TR 2,30km 7
H10RR 2,70km 6
H8RR 2.70km 6
D21A 8,26km 19
D35 6,37km 15
D40 5,71km 14
D45 5,37km 14
D50 5,05km 13
D55 4,77km 13
D60 3,91km 13
D65 3,84km 12
D70 3,65km 11
D75 3,42km 11
D80 3,35km 10
D20 5,71km 13
D18 5,61km 14
D16 5,29km 12
D14 3,35km 10
D12TR 2,30km 7
D10RR 2,70km 6
D8RR 2.70km 6
Sunnuntaina viesti
sarja matka
H21 7,0km
H20 5,5-5,7km
H16 3,6-3,8km
H110 5,5-5,7km
H130 5,2-5,4km
H150 4,7-4,9km
H170 4,5-4,6km
H190 3,8-3,9km
H210 3,7-3,8km
D21 5,3-5,4km
D20 4,5-4,6km
D16 3,3-3,4km
H/D14 2,2-2,4km
D110 4,6-4,8km
D130 4,5-4,6km
D150 3.8-3,9km
D170 3.2-3,4km
D190 3,1-3,2km
D210 2,9-3,0km
H/D12 RR+TR 1,8-2,3km
6. Kilpailukeskus
Kilpailukeskuksenaon Pogostan Hiidon aikana käytössä oleva Taivallammin huoltopiste, jossa on kahvio. Kilpailun jälkeinen peseytyminen on kenttäoloissa.
7. Mallirasti
Mallirastisijaitsee opastaulun vierellä kilpailukeskuksessa, jossa on Emit-leimasin kortin toimintakunnon tarkistusta varten.
8. Emit-leimaus
Kilpailussa käytetään emit – leimausta. Kilpailijat, joilla ei ole omaa emit-leimasinta, saavat sen lainaksi infosta 4 euron hintaan. Tarkista lähtölistasta, että sinun ilmoittamasi emit-numero vastaa käyttämääsi kilpailukortin numeroa. Kilpailija on itse vastuussa kilpailukorttinsa toimivuudesta ja siitä että käyttää lähtöluettelossa mainittua kilpailukorttia. Jos kilpailija käyttää muuta kuin kilpailun järjestäjälle ilmoitettua kilpailukorttia, niin suoritus hylätään. ( Suunnistuksen lajisääntö 11.518 )
Kilpailukortin numeroiden muutokset tapahtuvat maalissa olevassa tuloslaskentakopissa. Kilpailukeskuksessa mallirastin lähellä on 0–leimasin, jolla voit kokeilla kortin toimivuutta ja lähdössä 3:n minuuttia ennen lähtöä suoritetaan 0-leimaus. Palauttamatta jääneestä lainakortista veloitamme 50 euroa. Lainakortit on palautettava infoon.
Maalissa on maalileimaus jonka jälkeen kilpailija siirtyy Emit-kortin tarkistukseen.
9. Kilpailunumerot Kaikki kilpailijat käyttävät molempina päivinä kilpailunumeroajotka löytyvät kilpailukeskuksesta opastaulun viereltä. Viestin numerot on joukkueittain kolmen nipuissa. Joukkueen juoksijoilla on eri numerot. Kilpailijat varautuvat omiin hakaneuloihin. Palauttamattomasta kilpailunumerosta perimme 10 euron maksun.
Lähtöpaikalla on Emit-tarkistusliuskat, joihin jokainen kilpailija merkitsee Emit-kortin numeron.
10. Lähtö:
Lauantain lähtö. Kaikilla sarjoilla sama lähtöpaikka.Lähtöön on matkaa noin 600m. Kilpailijat kutsutaan 4 min. ennen lähtökarsinaan. 3min. ennen lähtöä emitin nollaus. 2 min. kohdalla kilpailija saa tutustua kilpailukarttaan. Kilpailijat pääsevät 1 min ennen lähtöään oman kartan luokse, mutta karttaan saa koskea vasta lähdön tapahduttua. Kartta on muovisuojuksessa. K-piste sijaitsee lähtöpaikalla.
H/D12TR-sarjalaiset saavat karttansa 1 min ennen lähtöä. H/D8-10RR-sarjalaiset saavat karttansa 2 min ennen lähtöhetkeä ja heille annetaan opastus ja jonka jälkeen he saavat tutkia omatoimisesti karttaansa minuutin ajan.
Sunnuntain viesti.
Sunnuntaina viestin lähtö yhteislähtönä klo. 11.00 kisakeskuksesta. EMITIN nollaus ennen lähtöä lähtöalueen sisään menevällä portilla, valvoja on. Ensimmäisen osuuden juoksijat saavat taitetun karttansa ennen lähtöä jonka jälkeen lähdön tapahduttua on kilpailijoiden juostava k-pisteen kautta maastoon. K-pisteelle on viitoitus. Kilpailukarttaa ei saa avata ja tutkia ennen lähtömerkkiä. Kaikkien sarjojen juoksijat paitsi RR- ja TR –sarjalaiset käyvät leimaamassa noin puolessa välissä matkaa kilpailukeskuksen vieressä ennen loppu lenkkiä. Kilpailijat ovat katsojien näkyvillä vähän aikaa. Maalissa on maalileimaus, jonka jälkeen kilpailija luovuttaa karttansa ja juoksee vaihtopuomille ja antaa luvan seuraavan osuuden juoksijalle häntä koskettamalla. Tämän jälkeen oman osuuden suorittanut kilpailija menee emitin purkuun. Maastoon menevä kilpailija juoksee karttatelineelle, ottaa oman karttansa ja jatkaa k-pisteen kautta maastoon. Joukkueen numero on eri kuin joukkueen kilpailijoiden osuus numerot. Kartat on numeroitu joukkueiden osuus numeroiden mukaan. Kilpailija on itse vastuussa siitä että ottaa oman osuuden karttansa. Karttatelineellä on opastaja. Keskeyttäneet joukkueet kulkevat maalin kautta.
Karttojen palautus kun kaikki sarjat ovat aloittaneet viimeisen osuuden.
MUISTUTUS: Joukkueiden tulee ilmoittaa viestin juoksujärjestys ja juoksijan EMIT- numero viimeistään järjestäjälle la 17.8. klo 17 mennessä.
11. Rastimääritteet ovat lauantaina lähtöpaikalla ja rastimääritesuojia on vain rajoitetusti. Sunnuntaina rastimääritteet ovat painettu karttaan.
12. H/D8RR, H/D10RR- ja H/D12TR –sarjojen rastireitti on merkitty molempina päivinä maastoon yhtenäisellä valkealla nauhalla. Rastireittion merkitty kilpailukarttaan oranssilla yhtäläisellä viivalla.
13. MAALI: Viimeiseltä rastilta on molempina päivinä viitoitus maaliin. Maalissa on maalileimaus jonka jälkeen siirrytään leiman tarkastukseen. Kilpailunumerot palautetaan maalissa. Karttoja ei kerätä maalissa (lauantaina 17.8.)
14. Varusteet: Piikkareiden käyttö on kielletty.
15. Kielletyt alueet: Talojen ja kesämökkien piha-alueille meno on kielletty.
16. Lähtöluettelo Lähtöluettelotovat nähtävissä osoitteessa viimeistään to.15.8 klo. 20.00 mennessä. www.ilusuunnistus.net sekä kilpailukeskuksessa.
17. Keskeyttäneet kilpailijat Keskeyttäneiden on tultava maalin läpi, tai jos se ei ole mahdollista, keskeyttäneen on ilmoittauduttava maalissa korttien tarkastuspisteessä.
18. Ensiapu Ensiapu on kilpailukeskuksessa.
19. Palkinnot AM- mitalit jaetaan kilpailukeskuksessa tulosten selvittyä kuuluttajan ohjeiden mukaan.
20. Tulokset: Kilpailun tulokset ovat saatavilla internet-sivuilta osoitteesta www.ilusuunnistus.net.
Suunnistuksen riemua!
Ilomantsin Urheilijat ry/suunnistusjaosto