Kilpailuohjeet:
Kilpailuohjeet Ilu-Rastit 22.5.2011
Säännöt:
Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
1. Toimihenkilöt
Kilpailunjohtaja Juha Ilvonen, ratamestari Jouni Volotinen ja kilpailun valvoja Hannu Ruokolainen (KR).
2. Tuomarineuvosto
Kyösti Rautanen TuuSe (pj), Ari Piitulainen KR ja Pekka Hiltunen RasPi .
3. Kilpailumaasto
Kilpailumaasto on suunnistuksellisesti vaihtelevaa ja hyväkulkuista kangasmaastoa. Alueella on kohtalaisesti korkeuseroja ja paikoin kovemmassa vauhdissa maaston hahmottaminen vähän vaikeaa. Alueella on vähän ojitettuja soita sekä monen ikäistä mäntymetsää. Näkyvyys maastossa on vaihtelevaa ja paikoitellen nuoret mäntymetsät erittäin tiheitä. Maastossa pyyhkäisi myrsky kesällä 2010 ja myrskyn jäljiltä maastossa on paikoin vielä jonkin verran kaatuneita puita. Kaikilla matkoilla suunnistajat ylittävät Naarvantien (5221) kaksi kertaaja paitsi RR-jaTR-sarjoilla, joilla yksi tien ylitys. Kyseisille sarjoille on järjestetty liikenteen ohjaus tien ylitys paikassa. Muiden sarjojen kilpailijoilta toivotaan erityistä varovaisuutta tietä ylittäessä.
4. Suunnistuskartta
Kartta on valmistunut 5/2011 ja se on mittakaavaltaan 1:10 000. Kartta on tulostekartta joka on ajantasaistettu vanhan kartan pohjalta, käyräväli on 5 m. H/D13-80 sarjoissa kartan koko on A4 ja H/D8RR, H/D10RR ja H/D12TR kartan koko A5. Kilpailukartta on suojattu muovilla. Alueesta on ollut aikaisemmin suunnistuskartta, joka on nähtävillä kilpailukeskuksessa.
5.Sarjat ja rastien määrät.
sarja matka rastien määrä
H21A 4,69km 16
H21B 4,12km 13
H21C 2,77km 10
H35 4,54km 12
H40 4,47km 13
H45 4,35km 12
H50 4,28km 13
H55 4,27km 12
H60 3,71km 13
H65 3,50km 12
H70 3,10km 12
H75 2,87km 10
H80 2,65km 9
H20 4,39km 12
H18 3,82km 12
H16 3,08km 10
H14 2,64km 9
H13 1,89km 8
H12TR 1,40km 5
H10RR 1,90km 5
H8RR 1.90km 5
D21A 4,24km 13
D21C 2,60km 8
D35 3,81km 11
D40 3,70km 11
D45 3,59km 10
D50 3,17km 9
D55 3,10km 9
D60 2,97km 10
D65 2,87km 10
D70 2,61km 8
D75 2,32km 7
D80 2,24km 7
D20 4,07km 13
D18 3,30km 10
D16 2,85km 9
D14 2,63km 9
D13 1,52km 7
D12TR 1,40km 5
D10RR 1,90km 5
D8RR 1.90km
5
6. Kilpailukeskus
Kilpailukeskuksena on Käenkosken Erämatkailukeskus, jossa on tarjolla ruokaa ja kahvio. Kilpailun jälkeinen peseytyminen on kenttäoloissa.
7. Kilpailukeskusten sisätiloissa ei saa liikkua suunnistusjalkineissa.
8. Mallirasti
Mallirasti sijaitsee kilpailukeskuksessa, jossa on Emit-leimasin kortin toimintakunnon tarkistusta varten.
9. Emit-leimaus
Kilpailussa
käytetään emit – leimausta. Kilpailijat, joilla ei ole omaa emit-leimasinta,
saavat sen lainaksi infosta 5 euron hintaan. Tarkista lähtölistasta, että sinun
ilmoittamasi emit-numero vastaa käyttämääsi kilpailukortin numeroa.
Kilpailukortin numeroiden muutokset tapahtuvat maalissa olevassa
tuloslaskentakopissa. Kilpailukeskuksessa mallirastin lähellä on 0–leimasin,
jolla voit kokeilla kortin toimivuutta ja lähdössä 3:n minuuttia ennen lähtöä
suoritetaan 0-leimaus. Palauttamatta jääneestä lainakortista veloitamme 50
euroa. Lainakortit on palautettava infoon.
Maalissa on maalileimaus. Emit-kortti luetaan heti maaliintulon jälkeen.
10. Kilpailunumeroita ei käytetä. Lähtöpaikalla on Emit-tarkistusliuskat, joihin jokainen kilpailija merkitsee Emit-kortin numeron.
11. Lähdöt:
Lähtö
1: H/D14-80. Kilpailijat pääsevät 1 min ennen lähtöään
oman kartan luokse, mutta karttaan saa koskea vasta lähdön tapahduttua. Kartta
on muovisuojuksessa. Kilpailijan on kuljettava K-pisteen kautta jonne matkaa
70m.
Lähtö2: H/D8RR, H/D10RR, H/D12TR ja H/D 13. H/D12TR-sarjalaiset
saavat karttansa 1 min ennen lähtöä. H/D8-10RR-sarjalaiset saavat karttansa 2
min ennen lähtöhetkeä ja heille annetaan opastus ja jonka jälkeen he saavat
tutkia omatoimisesti karttaansa minuutin ajan. Lähtöön 1 matkaa noin kilometri
ja lähtöön 2 n. 200m. Lähtö 2 K-piste on lähtöpaikalla.
12. Rastimääritteet ovat lähtöpaikalla ja rastimääritesuojia on vain rajoitetusti.
13. H/D8RR, H/D10RR- ja H/D12TR –sarjojen rastireitti on merkitty maastoon yhtenäisellä valkealla nauhalla. Rastireitti on merkitty kilpailukarttaan oranssilla yhtäläisellä viivalla.
14. Varusteet: Piikkareiden käyttö on kielletty.
15. Lähtöluettelo Lähtöluettelot ovat nähtävissä osoitteessa www.ilusuunnistus.net sekä kilpailukeskuksessa.
16. Keskeyttäneet kilpailijat
Keskeyttäneiden on tultava maalin läpi, tai jos se ei ole mahdollista, keskeyttäneen on ilmoittauduttava maalissa korttien tarkastuspisteessä.
17. Ensiapu
Ensiapu on kilpailukeskuksessa.
18. Palkinnot
Palkinnot jaetaan kilpailukeskuksessa tulosten selvittyä kuuluttajan ohjeiden mukaan.
19. Tulokset: Kilpailun tulokset ovat saatavilla internet-sivuilta osoitteesta www.ilusuunnistus.net.
Suunnistuksen riemua!
Ilomantsin Urheilijat ry/suunnistusjaosto